Seinämaalauksen ensimmäinen osa valmistunut
6.5.2013Apostolien paasto
27.5.2013Helatorstai saattaa tuntua jonkinlaiselta välijuhlalta pääsiäisen ja helluntain välissä ja sen sanoma livahtaa helposti ohi korvien. Suomessa se jää vielä kevään etenemisen ja monenlaisten kevättöiden jalkoihin. Luostarissa saamme onneksi kuulla sen sanomaa runsaan viikon ajan. Monena vuonna Athosvuoren Pyhän Andreaksen luostarin vanhus Efraim on myös ollut vieraanamme juuri helatorstain aikoihin ja puhunut juhlan merkityksestä. Hän on muistuttanut, ettei uskontunnustuksessa mainittu ”Isän oikealla puolella istuminen” tarkoita paikkaa, vaan sitä, että Kristus palasi siihen kunniaan, jossa Hän oli ollut ennen lihaksitulemistaan. Samalla Hän korotti tuohon kunniaan myös ihmisluonnon. Sellaista kunniaa ei ole enkeleilläkään.
Samasta asiasta puhui Siinain arkkipiispa Damianos suomalaisten pyhiinvaeltajien ryhmälle Pyhän Katariinan luostarissa viime syksynä: ”Kun Kristus helatorstaina kohosi taivaaseen Isänsä luo, Hän vei itsessään myös ihmisluonnon suurimpaan mahdolliseen rakkauden yhteyteen, siihen rakkauteen, joka vallitsee Pyhän Kolminaisuuden persoonien välillä. Koko maailmankaikkeuskin on luotu tuon rakkauden voimalla, joka ikään kuin läikkyi yli Pyhän Kolminaisuuden Persoonien välisestä rakkaudesta. Siinä myös me olemme mukana Kristuksen ihmisyyden kautta.” Tästä puhuvat helatorstain riemuntäyteiset jumalanpalvelustekstit: ”Taivaasta alas tullut ja ihmismuodon ottanut Valtias meni nyt kunniassa ylös taivaaseen. Meidänkin langennut ihmisluontomme sai näin kunnian istua Isän Jumalan oikealla puolella. Sen tähden viettäkäämme juhlaa, huutakaamme riemuiten ja ilosta taputtakaamme käsiämme.”
Helatorstain sanomaa kannattaa pohtia!