Ajatuksia veden äärellä

Pääsiäisen jälkeen olemme saaneet iloita kokonaiset kolme viikkoa Kristuksen ylösnousemuksen valossa. Kirkas pääsiäisviikko on aina yhtä suurta juhlaa. Tuomaan epäilyksen kautta olemme saaneet vahvistusta omaan uskoomme. Mirhantuojanaisten kanssa olemme nähneet ja todistaneet, että Kristuksen hauta oli tyhjä. Ja sitten äkkiä kesken pääsiäiskauden meidät johdatetaan Betesdan altaalle. Jeesus kohtaa siellä halvaantuneen miehen, joka on sairastanut jo 38 vuotta − ilmeisesti lähes koko ikänsä. Jeesus parantaa miehen lausumalla muutaman sanan: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Ja heti mies alkaa kävellä. Ei tarvittu Lammasportin lammikkoa, ei enkeliä eikä kuohuvaa vettä.

Betesdan altaalla tapahtunut parantumisihme on meille tuttu, mutta helposti unohdamme, mitä sitä seurasi. Alkoivat syytökset: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” ”Kuka se oli, joka käski sinun kävellä?” Asia kuohutti juutalaisten johtomiehiä vielä lehtimajanjuhlassa. He olivat tukahtumaisillaan kateuteen ja tekopyhyyteen. He ahdistelivat Jeesusta, mutta Hän vastasi heille: ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein.” Hänestä säteilevä valo saa teeskentelyn näyttämään entistäkin vastenmielisemmältä.

Pääsiäistä seuraavien kolmen viikon ajan olemme saaneet olla yhdessä mukana ihmettelemässä ja todistamassa Kristuksen Ylösnousemusta. Mutta Betesdan altaalla ja pääsiäisen keskijuhlana Kristus kutsuu meitä valitsemaan, mihin joukkoon haluamme kuulua. Hän kutsuu jokaista erikseen uudella tavalla: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Tulkaa kasteelle, tulkaa osallistumaan pyhään ehtoolliseen, tulkaa saamaan Pyhä Henki. Uudistukaa! Kristus itse on enemmän kuin Betesdan allas. Hän on lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. Jos meillä on tuollainen Lähde, miksi emme ammentaisi siitä? Nyt ei kannata jättäytyä sivusta seuraajaksi eikä hajamieliseksi mukana kulkijaksi.

Kutsu toistuu ja voimistuu seuraavana, samarialaisen naisen sunnuntaina. Olemme jälleen veden partaalla, Sykarin kaivolla Samariassa. Ja aivan kuten Betesdan altaalla, niin Sykarissakin vesi osoittautuu voimattomaksi. Joka juo sitä, on taas pian janoissaan. Jeesus puhuu naisen kanssa aluksi tavallisesta vedestä, mutta nostaa keskustelun äkkiä kokonaan toiselle tasolle. Hän sanoo samarialaiselle naiselle: ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Naisen sisimmässä syttyy heti kaipuu: ”Herra, anna minulle sitä vettä.” Saman kaipauksen soisi syttyvän meissä jokaisessa. Kristus kutsuu meitä ammentamaan ikuista elämää Kirkon sakramenteista ja erityisesti pyhästä ehtoollisesta. Niiden kautta mekin voimme päästä osallisiksi ylösnousemuksesta.

nunna Ksenia