Temppelijuhla Lintulassa
13.5.2016Seinäkalenteri vuodelle 2017
8.6.2016Kesän matkailukausi alkoi Lintulassa keskiviikkona 1.6. Luostarin kahvio
avasi ovensa klo 10.00, kauppa on avoinna päivittäin klo 9.00–18.00 ja vierasmaja on valmiina ottamaan vastaan yöpyjiä. Kirkko on päivittäin avoinna hiljentymistä varten ja ryhmät voivat halutessaan varata opastuksen. Myös Jumalansynnyttäjän Jerusalemilaisen ikonin tsasouna hautausmaalla on auki päivittäin, samoin Pyhän Paraskevan tsasouna metsäpolun varrella järven rannalla. Matkailijoita ja pyhiinvaeltajia palvelevat sisarten lisäksi eri toimipisteissä talkoolaiset ja nuoret kesätyöntekijät.
Varhain keskiviikkoaamuna toimitetussa liturgiassa rukoiltiin siunausta alkavalle kesäkaudelle.
Kesäkuun alusta lähtien illan jumalanpalvelusaika muuttuu tuntia myöhemmäksi. Illan palvelus alkaa kesä–elokuussa klo 18.00. Liturgia toimitetaan Lintulassa tuttuun tapaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Kesäaikana pyritään lisäksi toimittamaan liturgia myös keskiviikkoaamuisin.
Lintulan kesäkauteen kuuluvat myös tutut kesätapahtumat. Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin ristisaatto järjestetään tänä vuonna tiistaina 12.7. Sisaret ja talkoolaiset tekevät Jumalanäitiä varten kukkamaton, joka ulottuu kirkon ovelta luostarin portille. Ristisaaton ohjelmaan Lintulassa kuuluu ruokailu ja akatistos Jumalansynnyttäjän Konevitsan ikonin kunniaksi.
Tiistaina 26.7. vietetään Pyhän Paraskevan tsasounan temppelijuhlaa. Luostarin kirkosta lähtee tsasounalle ristisaatto klo 12.00 ja tsasounalla toimitetaan vedenpyhitys. Sen jälkeen ristisaatto palaa kirkkoon. Mukana olijoille tarjotaan kahvit lammen rannalla.
Kesän suurin tapahtuma Lintulassa on heinäkuun 17. päivänä vietettävä luostarin Heinäveden Palokkiin tulon 70-vuotisjuhla. Juhlaliturgian toimittaa arkkipiispa Leo. Radioitavan palveluksen laulaa Uspenskin katedraalin mieskuoro Helsingistä.
Igumenia Mikaela ja sisaristo toivottavat vieraat ja pyhiinvaeltajat tervetulleiksi!