Puhelinnumerot muuttuvat!
15.2.2017
Lintulan lapset -taidemyyntinäyttely ja esityssarja
18.3.2017
Julkaisemme lyhennelmän arkkimandriitta Sofroni Saharovin puheesta, jonka hän piti luostarinsa veljille ja sisarille Englannissa Essexissä vuonna 1992 suuren paaston alla. Puhe on julkaistu kirjassa ”Духовные беседы I” ja se on otsikoitu ”Miten haluankaan, että te kaikki olisitte runoilijoita…”
Arkkimandriitta Sofronin hengellisiä opetuspuheita käännetään Lintulan luostarissa ja ne pyritään julkaisemaan vuonna 2018.
Arkkimandriitta Sofroni: ”Miten haluankaan, etä te kaikki olisitte runoilijoita…”
Olemme monta kertaa puhuneet siitä, että voimme sisällyttää tekoihimme ja sanoihimme jonkin tietyn ajatuksen. Mitä voimme siis tehdä muuttaaksemme edessä olevan suuren paaston pelottavasta innoittavaksi? Kun munkki ottaa suuren paaston vastaan innokkaasti, paastosta todella tulee innoittava ajanjakso, joka valmistaa ylösnousemuksen valon kohtaamiseen. Mutta jos ihminen pelkää tuottavansa vahinkoa terveydelleen, paastosta tulee hänelle piinallinen. Suunnatkoon jokainen teistä henkensä ja mielensä johonkin pyhään hahmoon saadakseen itselleen innoitusta.
– – –
Tämä paasto on säädetty muistuttamaan Herran neljäkymmenpäiväisestä paastosta erämaassa, jossa Hän eli villipetojen joukossa ja jossa Hän lopuksi salli jopa paholaisen tulla luokseen ja puhui sen kanssa.[1] Mitä me voimme valita Kristuksen elämästä sellaisena kuin näemme sen evankeliumien, perinteen ja apostolien lähetyskirjeiden valossa? Sanoohan apostoli Paavali, tuo nerokas runoilija, että ”meillä ihmisillä täytyy olla sellaiset ajatukset ja se mieli, joka myös Kristuksella oli”[2].
– – –
Mitä on pidettävä mielessä, ettemme anna paastoon ja ylipäänsä munkkielämän kilvoitukseen liittyvien monien vähäpätöisten toimiemme saattaa meitä hämmennyksiin? Meissä on oltava se ”ajattelu”, jonka olemme nähneet Kristuksessa. Johannes Teologilla on mainio ilmaisu: ”Me tiedämme, että me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee lähdettyämme tästä maailmasta. Me tiedämme vain, että kun saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on, meistäkin voi tulla sellaisia kuin hän on: hänen kaltaisiaan”[3]. Nuoret veljeni ja sisareni, olkaa hyvät ja muistakaa tämä ja olkaa omia ”luojianne” niin kuin pyhä Gregorios Teologi sanoo, olkaa kaiken luojia pikkuasioista lähtien. Lähtemällä liikkeelle pienistä toimista me huomaamatta valmistamme henkemme ja olemuksemme ottamaan vastaan Jumalan luomattoman henkäyksen. Olkaamme siis nerokkaan runoilijan, nerokkaan teologin ja filosofin apostoli Paavalin tavoin[4] oman ikuisen pelastuksemme rakentajia Jumalassa.
”Odotan kuolleiden ylösnousemusta.” Kun lausumme nämä uskontunnustuksen sanat, meidän tulee muistaa, että ne kuvaavat Kristuksen tulemista odottavan hengen tilaa. Tuo odotus on luovan työmme tulosta; se on ja tulee olemaan se voima, joka ehdottomasti herättää meidät kuolleista.
Voi miten haluankaan, että teistä kaikista tulisi runoilijoita! Ilman luovaa innoitusta on vaikea viettää edes yhtä päivää niin kuin kristityn kuuluu. Nyt paaston lähestyessä avatkaamme sydämemme ja mielemme ottamaan vastaan edessämme odottava ylösnousemus niin kuin Herra ennen julistuksensa aloittamista paastosi neljäkymmentä päivää erämaassa ja eli villipetojen joukossa.
Olen nyt puhunut muutamia sanoja kiinnittääkseni mielenne edessä olevaan kilvoitukseen. Haluan vielä lisätä, että pitää olla, ei vain runoilija vaan myös rohkea taistelija. Herra sanoi, että ”taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään vaivannäöllä ja kilvoituksella, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen”.[5] Kun elämme maan päällä, elämänkokemuksemme tässä ruumiissa osoittaa, että pitää jatkuvasti juoda, syödä, nukkua ja levätä, jotta ruumis saisi uutta biologista voimaa elämää varten. Näin on myös hengellisellä tasolla – meidän tulee ravita sieluamme ja mieltämme ponnistuksin.
Tiedätte usein ironisesti käytetyn sanonnan: ”Hän on luomistuskissa.” Niin voidaan sanoa kenestä tahansa taiteilijasta millä hyvänsä taiteen alalla. Näin siis aivan pienestä aloittaen me valmistaudumme siihen, että Jumala Itse tulee meihin. Uskomme, että me todella saamme Jumalan luomattoman elämän. Kun ”seuraamme lihaksi tullutta Jumalaa”[6] – tarkoitan Kristusta – se siirtyy kuolemamme jälkeen hengen tasolle. Jos olemme maan päällä Hänen kaltaisiaan, sellaisia kuin Hän oli, tulemme olemaan Hänen kaltaisiaan myös Hänen aluttomassa ikuisuudessaan.
Näette, millaisia sanoja olemme puhuneet: meille annetaan Jumalan aluton ikuisuus! Eikö tällainen uskallus ole merkki hulluudestamme? Mutta nerokas Paavali sanoo, että tällainen ”hullutus” pelastaa maailman.[7] Maallinen mieli ei voi käsittää Kristuksen lupausta. Mielemme voi olla hyvin lahjakas ja kyvykäs tieteelliseen ajatteluun tai toimintaan, filosofiaan ja moneen muuhun sellaiseen, mutta ei siihen, että uskoisi ikuisuuteen. Kuitenkin jopa lapset voivat uskoa ikuisuuteen niin kuin Herra sanoi.[8] Niinpä meillä tänäänkin on sama pyrkimys taivaallisen Jumalan luo ja sama Henki innostaa meitä seuraamaan Kristusta.
Jonkin aikaa sitten kuulin erään ihmisen sanovan: ”Olen väsynyt kärsimään. En halua enää kärsiä. Etsin rauhaa, iloa, maallista onnea ja sieluni kääntyy inhoten pois kärsimyksistä.” Vaikka tuo ihminen oli ortodoksi, hän ei itse asiassa ajatellut ortodoksisesti. Ollaksemme kykeneviä syleilemään rakkaudella koko luomakuntaa meidän täytyy kokea monia tuskallisia tiloja ja kärsimystä. Voiman näihin kärsimyksiin antaa Kristuksen käsky vihata itseämme[9] ja rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.
Olen puhunut teille asioista, jotka oikeastaan ovat kauhistuttavia. Lihaksi tulleen Jumalan elinpäivinä maan päällä Jeesus Kristus oli ainoa ihminen, joka annettuaan käskyn vihata itseä rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen meni Golgatalle, ei suinkaan pelastamaan Itseään, vaan Hän meni kaikkiin kärsimyksiin täynnä rakkautta ihmiseen ja ihmiskuntaan. Oi mikä kuva: Ihminen! Ne, jotka ovat kokeneet tämän näyn, eivät voi löytää mistään mitään samankaltaista.
Herra on Itse täyttänyt sen, minkä Hän on antanut käskyksi meille: rakkaudesta lähimmäiseen Hän antautui kaikkiin kärsimyksiin[10], eikä vain kuolemaan vaan kuolemaan, jota pidettiin Vanhassa testamentissa kirouksena: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”[11]. Me emme pääse niihin mittoihin, jotka näemme Kristuksessa, ja ymmärrämme, miksi isämme ja ensimmäisenä kaikista Johannes Kastaja, näkivät Kristuksessa Jumalan. Johannes on ihmeellinen esimerkki. Kun ihmiset olivat valmiit tunnustamaan hänet odottamakseen messiaaksi, hän sanoi: ”Ei, on toinen, joka tulee minun jälkeeni, Hän on maailman Pelastaja!”[12] Miten usein ihmiset saadessaan maan päällä suuren vallan toisten ihmisten yli pitävät vain itseään arvollisina käyttämään tuota valtaa! Mutta pyhällä Johanneksella oli voimaa kieltäytyä tuosta osasta ja kertoa, miten hän itse eli Kristuksen näkemisen innoittamana[13].
Kun mielemme kohoaa katselemaan Kristusta, joka on nousemassa Golgatalle, on selvää, että sanamme ehtyvät. Kunnioitamme Häntä Jumalana – ja vaikenemme. Edessämme olevien viidenkymmenen paastopäivän aikana jokaisella teistä tulee olemaan vaikeita hetkiä. Silloin muistamme Kristusta, joka vietti erämaassa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.
Juuri ennen suuren paaston alkua toimitetaan ”suuren sovinnon” palvelus. Kun me pienessä piirissämme pyydämme veljiltämme nöyrästi anteeksi kaikkea, millä olemme ajatuksissamme tehneet syntiä heidän edessään, muistakaa silloin viimeistä tuomiota. On sanottu, että Herra tulee kirkkaudessa. Kun Hän istuu valtaistuimelleen, Hänen eteensä kootaan kaikki kansat ihmisen luomisesta aina viimeiseen naisesta syntyneeseen asti[14]. Siirtäkää mielenne pienistä asioista, jotka ovat toisten äärettömien asioiden kuvia – tämä on se mitä meiltä vaaditaan. Matteuksen evankeliumin viidennessä luvussa luemme Kristuksen sanat, jotka täydentävät Mooseksen lakia: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Älä tapa’… Mutta minä sanon teille… Te olette kuulleet sanotuksi: ’Älä tee huorin’… Mutta minä sanon teille…” ja niin edelleen. Joka kerta Hän siirtyi Vanhan testamentin käskyistä kunkin käskyn äärettömään merkitykseen.[15]
Teidän veljenänne minäkin yritän nyt kehottaa teitä käyttämään tätä keinoa tehdäksenne elämämme hedelmälliseksi: siirtykää pienistä asioista äärettömiin!
Suomennoksen © Lintulan luostari, nunna Ksenia
kuva © www.pravmir.ru
