Lintulan Pyhän Kolminaisuuden naisyhteisö ja sittemmin luostari, perustettiin 1895 Karjalan kannakselle, Kivennavan pitäjään, vain 50km päähän Pietarista. Tämä alue kuului tuolloin Suomen suuriruhtinaskuntaan, joka oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa.

Salaneuvos Feodor Petrovits Neronov ja hänen vaimonsa Larisa Aleksejevna lahjoittivat osan omistamastaan maatilasta kirkolliseen käyttöön, toiveena että alueelle perustetaan naisluostari. Ensimmäiset 12 sisarta saapuivat Jumalanäidin Kazanilaisen ikonin luostarista Mokshanista Penzan läänistä Etelä-Venäjältä. Naisyhteisön toiminta alkoi virallisesti 4.kesäkuuta 1895, kun Suomen arkkipiispa Antoni vihki käyttöön Pyhän Kolminaisuuden kirkon.

Uusi yhteisö sai hengellistä tukea pyhältä Johannes Kronstadtilaiselta, joka vieraili Lintulassa kahdesti vuosina 1895–96. Hän rohkaisi puutteellisissa oloissa eläviä sisaria ja vakuutti, että aikanaan heillä tulisi olemaan hyvin järjestetty luostariyhteisö.

Suuri osa sisaristosta oli luostarin alkuvuosina venäjänkielisiä, mutta joukossa oli myös karjalaista syntyperää olevia naisia. Sisariston määrä nousi parhaimmillaan jopa 70 henkeen.

Sisaristo sai elantonsa lypsykarjanhoidosta sekä puutarhatuotteiden ja metsän myynnistä. Suuren osan tilan töistä he tekivät itse.

Venäjän vallankumous ja Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 muutti luostarin elämän. Raja Venäjälle sulkeutui. Samalla ehtyivät Venäjältä tulleet lahjoitukset ja taloudellinen tuki. Sisariston elämä oli äärimmäisen niukka. Myös sisariston määrä laski noin 40 henkeen.

Vähitellen sisariston elämä uusissa olosuhteissa parani. Luostarissa alkoi käydä lukuisia vieraita ja pyhiinvaeltajia, joille he järjestivät kahvilan, vierasmajan ja myymälän. Pyhiinvaellus alkoi tuottaa tuloja maa- ja metsätalouden lisäksi.

Kivennavan Lintulan kylässä luostari sai kuitenkin viettää vain 44 vuotta. Vuonna 1939 alkoi talvisota ja sisaristo evakuoitiin Keski-Suomeen. He onnistuivat ottamaan mukanaan vain kunnioitetun Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonin. Lähes kaikki luostarin rakennukset ja omaisuus tuhoutuivat taisteluissa talvi- ja jatkosodan aikana.

Luostarille oli sotien jälkeen löydettävä uusi pysyvä koti Sisä-Suomesta. Sisaristo löysi kaksi myynnissä olevaa kartanoa, jotka sopivat luostarin tarkoituksiin: kumpi valita ja ostaa luostarille? Sisaristo luotti Jumalanäidin apuun. He toimittivat akatistos-rukouspalveluksen Jumalansynnyttäjälle ja tämän jälkeen vetivät arpaa kahden kartanon välillä. Arpa osui Palokin kylään Heinävedellä, jonne sisaristo muutti vuonna 1946. Palokkiin muutettaessa, luostarissa oli yhteensä 34 sisariston jäsentä.

1960-luvun loppuun asti Lintulan luostari eli täysin maataloudesta. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa uudeksi elinkeinoksi tuli valmistaa tuohukset eli kirkkokynttilät koko Suomen ortodoksisen kirkon tarpeisiin.  1960-luvulla rakennettiin uusi asuntola sisaristolle ja 1973 vihittiin käyttöön Pyhän Kolminaisuuden kirkko.

Heinävedellä luostari alkoi vähitellen muuttua suomenkieliseksi. 1980-luvun alusta lähtien jumalanpalveluksia on pidetty säännöllisesti suomeksi.

Tällä hetkellä Lintulin luostarissa ei enää harjoiteta maataloutta. Kynttilöiden tekemisen ja pyhiinvaeltajien vastaanottamisen lisäksi sisaret kääntävät ortodoksista kirjallisuutta, tekevät käsitöitä ja maalaavat ikoneita myyntiin. Pieni puutarha, jonka sato menee sisariston omaan käyttöön, muistuttaa luostarin  menneistä vuosikymmenistä.