METROPOLIITTA JOHANNES HENGELLISENÄ KAITSIJANA

Sain toimia metropoliitta Johanneksen apulaisena, apulaispiispana, vuosina 1997-2003. Hän itse toimi tuolloin arkkipiispana ja asui Kuopiossa. Minulle tuo viidenvuoden ajanjakso oli merkittäviä, eräänlainen ylimääräinen lukion kurssiyksityisopetuksessa. Miksi se oli merkittävä – sitä koetan jatkossa selittää. Minusta esimiehelleni tuskin koitui suurta hyötyä, vaikka koetin olla kiltti ja kuuliainen oppilas. Parhaiten onnistuin kai Johanneksen kotipihan kukkapenkkien hoidossa. Hän otti niistä jopa valokuvia muistoksi.

Hyvä paimen

Piispan virka on hengellisen kaitsijan virka. Kristus on asettanut sille esikuvan evankeliumin kertomuksessa Hyvästä paimenesta. Oikea lammaspaimen jättää koko suuren laumansa ja menee etsimään yhtä siitä eksynyttä. Löydettyään kadonneen hän nostaa sen hartioilleen ja tuo lauman luo turvaan ja hoitoon. Uskon, että tämä Herran antama kehotus oli metropoliitta Johanneksella kirkkaana johtotähtenä hänen kaitsijan tiellään.

Esipaimen Johanneksella oli piispan tehtäviin tullessaan takanaan merkittävä kokemus opettajan ja kasvattajan työssä. Hänhän oli toiminut aina 1940-luvun lopulta lähtien niin opettajana, pappina, rehtorina ja arvostettuna luennoitsijana Turku-Kittilä-Joensuu akselia myöten, ulkomaita unohtamatta. Opettaminen oli siis hänelle verissä ja opastajana oleminen keskeinen osa hänen henkilöään. Tästä hän ei tinkinyt. Liturgiaa toimittaessaankin hän halusi aina saarnata itse; sanoi sen kuuluvan piispan velvollisuuksiin. Aina puheiden kirjoittaminen ei liene ollut helppoa pitkien ja rasittavien päivien päätteeksi.

Metropoliitta Johannes oli sangen terävä-älyinen henkilö ja säilytti tämän lahjan pitkän elämänsä viime hetkiin saakka. Hän kykeni nopeasti erottamaan asiakokonaisuuksista olennaisen epäolennaisesta. Näin hän vaivatta muodosti kantansa, perusteli sen eikä siitä sitten hevillä luopunut. Osasi hän myös myöntää virheensä ja myöntää sen, vaikka tuo ei helppoa hänelle ollutkaan. Johannes oli myös hyvä kuuntelija. Olen kuullut myös ulkopuolisten, siis kirkkomme ulkopuolella olevien, kertomuksia tästä. Heille oli tuolla hetkellä tärkeintä, että oli lähellä ihminen, joka otti heidät vakvasti. Tuskin Johannes siinä tilanteessa aina pystyi antamaan käytännön ohjeita puhujien monenlaisiin ja monimutkaisiin kysymyksiin, ja eivät he sitä ehkä odottaneetkaan. Tärkeintä oli, että puhuja sai puhua ja avautua luottamuksella ja tulla kuulluksi. Seuramiehenä hän oli mainio, kertoili kuulijoille hauskoja juttuja eri sattumista ja myös omasta henkilöstään, mutta… tämä täytyy tarkentaa: vain itsensä kertomana.

Ongelmat ratkottava ajoissa

Mieleeni jäi, kuinka metropoliitta puhui papiston kaitsemisesta ja huolenpidosta toimittaja Asta Partasen toimittamassa laajassa haastattelussa. Se tehtiin hänen tultuaan arkkipiispaksi ja julkaistiin Aamun Koitossa. Siinä Johannes toivoi muun ohessa, että papit ottaisivat häneen yhteyttä ongelmatapauksissa jo niiden alkuvaiheissa. Tällöin mutkallisiksi osoittautuneet asiat ja tilanteet olisi helpompi saada selvitetyksi ja vahingot jäisivät pienemmiksi kuin vahingon jo tapahduttua. Neuvo on mielestäni viisas myös laajemmin muistettavaksi ja aina ajankohtainen. Kirkon virkaan vihkimisten yhteydessä hän viisaasti muistutti, kuinka vihkimisrukouksissa esitetyt korkeat ihanteet ovat todella ihanteita, joita kohti tulee pyrkiä, mutta on muistettava myös ihmisen raadollisuus ja rajalliset voimat niiden
toteuttamisessa.

Piispan huolenpito koski myös pienempiä, mutta tärkeitä käytännön tilanteita alaisten elämässä. Kerran palasin hänen kanssaan ulkomaanmatkalta. Oli jo aamuyö, kun nousin metropoliitan autosta Suokadun asunnon eteen; eikä piispan auto lähtenyt eteenpäin, ennen kuin esipaimen oli varmistunut, että pääsin kadulta sisätiloihin.

Hyvän opettajan todistuksen muistan Johanneksessa myös siinä, että hän mielellään auttoi meitä oppilaitaan. Kielitaitoisena hänellä oli avaimet moniin meille suljettuihin lähteisiin, joista hän sitten etsi tarvittavaa lähdemateriaalia vaikkapa luentoihin tai artikkeleihin. Piispa arvosti yrittämistä ja antoi sille arvon ja tunnustuksen. Näin tapahtui myös laajassa mittakaavassa. Patriarkka Demetrios kävi
1980-luvulla tapahtuneen Suomen vierailullaan myös Kuopiossa. Johannes muisteli ja useaan kertaan, kuinka hän tuolloin vierailupäivänä aamulla ani varhain, kai kello viiden tienoilla, havaitsi Kirkollishallituksen käytävässä outoa liikettä. Hän meni tarkastamaa ja huomasi vahtimestarin rouvan Aili Ruuskasen pesemässä käytävän ikkunoita vieraan tulon muistaen. Metropoliitta muisti nostaa Aili Ruuskasen työn esimerkiksi toisille. Hän antoi aina palautetta, kiittävää ja myös moitetta. Lausumisensa ja sanansa hän myös perusteli. Ja jos oli moitteesta kysymys, asiaa ei
sanomisen jälkeen myöhemmin muisteltu.

Mainitsin jo Johanneksen lahjasta erottaa olennainen epäolennaisesta. Tämä koski myös hänen antamiaan haastatteluja. Oulun aikainen sihteerini Jukka Mäntymäki muisteli, kuinka ”Johannesta oli helppo haastatella, kun tämä vastasi esitettyihin kysymyksiin eikä jaaritellut niitä näitä.” Näin oli, ja jos hän ei vastausta kysymykseen tiennyt, myönsi sen ja lupasi ottaa asiasta selvän.

”Kirkko-apteekki”

Kerran esipaimen kertoili, että vanhemmat olisivat toivoneet hänestä apteekkaria. Tuntui kuin hän itsekin olisi tuntenut vetoa tuolle alalle. Johannes oli lännessä syntynyt ja kasvanut ja omaksunut läntisen, järjestykseen nojautuvan elämänkatsomuksen. Apteekissa lääkepullot ja purnukat pysyvät turvallisesti järjestyksessä hyllyllä. Kirkossa piispa-kaitsijan on väliin vaikea saada laumaa ruotuun. Syntyy epäjärjestystä. Tällainen pieni epäjärjestys ”kirkko-apteekissa” syntyi vuosituhannen vaihteen tienoilla ja sen aiheuttaja, esipaimenen yrityksestä huolimatta, lopulta täyttä varmuutta vaille.

Lieksan ev.lut. kirkon ympärillä levittyvässä kirkkopuistossa seisoo ikivanha ortodoksinen tsasouna. Kävi kerran niin, että siellä oleva Kristuksen kirkastumisen ikoni alkoi pisaroida. Ihmeitä ja skandaaleja rakastava tiedotusvälineistö riemastui tapahtuneesta ja alkoi pommittaa Johannesta kysymyksillä. Piispa tutki tapahtuneen ja päätös kuului: ”Pisarat ovat roiskeita ikonin edessä olevasta lampukasta.” Vastaus ei vakuuttanut kaikkia. Piispa käski pyyhkiä pisarat pois. ”Öljyroiskeiksi” mainitut pisarat eivät kuitenkaan imeytyneet kuvan pintaan, vaan jäivät siihen hartsimaiseksi kalvoksi. Häiriötä aiheuttanut pyhäinkuva siirrettiin tsasounasta Lieksan kirkon alttarihuoneen rauhaan.

Metropoliitta Johannes hoiti hengellisen kaitsijan tehtävää aina pitkän elämänsä loppuun saakka. Keväällä 2009, runsas vuosi ennen kuolemaansa, hän vieraili Oulussa, piti liturgiassa opetuspuheen ikonostaasin edessä tuolilla istuen ja kirkkopalveluksen jälkeen eri tilaisuudessa selkeän ja mielenkiintoisen esitelmän suuresta paastosta ortodoksisen kirkon käytännössä. Metropoliitta puhui asiantuntevasti, selkeästi ja ymmärrettävästi väliin hänelle ominaiseen tapaan puhettaan huumorilla höystäen.

Metropoliitta Panteleimon